Saanko esittäytyä Olen rakastanut luontoa ja eläimiä pikkutytöstä lähtien. Myöhemmin opiskelin biologiksi pääaineenani eläintiede. Nykyisin työskentelen kala-alalla. Oma rotuni on airedalenterrieri, ja olen elänyt tämän rodun kanssa jo 29 vuotta. Tällä hetkellä minulla on neljä ”airista”, USAsta tulleet Abby ja Jessi sekä Abbyn tyttäret Elli ja Manta. Rakastan ja arvostan koiriani yksilöinä ja perheenjäseninä. Harrastan näyttelyitä ja koulutusta mahdollisuuksien mukaan, mutta koira on minulle aina ennen kaikkea ystävä ja persoona riippumatta saavutuksistaan tai niiden puutteesta. Suhtaudun suurella lämmöllä myös kaikkiin koiriin yleensä. Olen trimmannut koiria vuodesta 1981. Eniten kokemusta minulla on luonnollisesti omasta rodustani, mutta melko laajalti myös muista. Kaikkia maailman trimmattavia rotuja minun ei ole vielä ollut onni pöydälleni saada, mutta siihen pyrin! Jokainen uusi rotu ja uusi koirayksilö on mielenkiintoinen kokemus, ja teen aina parhaani. Tinkimättömyyteni sekä koiran hyvinvoinnin että lopputuloksen suhteen saattaa joskus venyttää käsittelyaikaa, mutta poikkeuksetta pöydältäni lähteneet koirat ovat olleet iloisia ja tyytyväisiä, ja kuten hartaasti toivon, myös omistajansa. Omistajan ei tarvitse pelätä minun käsittelevän koiraa kovakouraisesti, vaikkei hän olisikaan koko aikaa paikalla. |
Hunajahukan trimmaussalonki on pieni ja
vaatimaton ja sijaitsee tässä vaiheessa kotimme eteisessä. Oviverho toimii näkösuojana, mutta voit odottaa
kuulevasi yleisiä kodin ja perheen ääniä. Neljä airedalenterrieriämme Abby, Jessi, Elli ja Manta eivät liioin ole täysin
hiljaisia. Ne on trimmausten ajaksi kuitenkin eristetty, eivätkä ne pääse kosketuksiin oman koirasi kanssa. Trimmaan sivutoimisesti päivätyöni ohella. Arki-iltoihin pyrin sovittamaan leikkauksia tai melko lyhytkestoisia pienten rotujen nyppimisiä. Isommat työt teen viikonloppuisin. Loma-aikoina voin tietenkin ottaa vastaan suuritöisempiä trimmauksia myös viikolla. Aina trimmausten välillä puhdistan trimmausvälineet ultraviolettisterilisaattorilla. Pöydän, tangon sekä mahdollisesti käytössä olleen kuonokopan käsittelen eläinlääkärien käyttämällä desinfiointiaineella (Virkon). Trimmaan karkeakarvaiset rodut huolellisesti nyppien, tai leikaten jos niin halutaan. Leikattaville roduille teen koneella ja/tai saksin siistin arkitrimmauksen. Korkeajalkaiset karkeakarvaiset terrierit voin valmistaa näyttelykuntoon, tarpeen mukaan myös muut terrierit, snautserit ja mäyräkoirat. Monirotuisetkin koirat ovat tervetulleita! Muotoilen niiden turkin omistajan toiveiden mukaan. Luonnollisesti omistaja päättää myös rotukoiran ulkomuodosta, mikäli hän haluaa normaalista poikkeavan käsittelyn. Teen mielelläni myös pentutrimmauksia. Toistaiseksi minulla ei ole mahdollisuutta pestä koiraasi. Kahvi, tee ja piparit kuuluvat hintaan :) |